tiistai 13. joulukuuta 2016

Puutarhan joulu

Hentoinen lumivaippa koristaa puutarhaa, ja tälläkin hetkellä satelee hiutaleita lisää. Viime vuosien mustien joulun jälkeen on tämän vuoden joulukuu tuntunut juhlalta. Myös puutarha tuntuu viettävän joulua.


En normaalisti vietä pihalla joulukuussa aikaa, mutta nyt olen ollut siellä päivittäin. Meidän uusi ja ulkona arka Nessa the rescuedog viihtyy parhaiten omalla pihalla, missä se saa viilettää vapaana sydämensä kyllyydestä. 


Ohessa siivoutuvat kukkapenkit, sisäänkäynnit pysyvät paremmin lakastuina ja hiekotettuina. Parasta on ollut kuitenkin havutyöt, joita en varmasti olisi muuten näin paljon tehnyt. Mielikin on yhtäkkiä kirkkaampi, kun muistaa mennä ulos myös kesken työpäivän.


Lapsesta asti minua viehättänyt huurre ja kuurankukat ovat yhäkin talvessa kauneinta. On käsittämätöntä, että joulukuu on pian ohi. Nyt vietän kuitenkin joulun rauhassa ennen kuin ajatukset sinkoutuvat esikasvatukseen ja kevään suunnitelmiin.


Ihanaa joulunaikaa! Nautitaan tästä aurinkoisesta joulukuusta!

SHARE:

12 kommenttia

  1. Todella kaunista! <3
    Minäkin rakastan huurretta ja kuuraa. Koira tai pienet lapset ovat hyviä ulkoiluttajia. Kun ei ole kumpiakaan, tulee oltua ulkona ihan liian vähän. Täytyykin alkaa säännöllsemmin happihyppelemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muakaan tonne ulos lämpimikseen saisi kukaan töröttämään. Lasten kanssa ei enää tule oltua viikolla, kun ovat koulussa ja iltapäivällä kavereiden kanssa. No nyt on syy mennä ulos taas :D

      Poista
  2. Kuura tekee maisemasta niin taianomaisen. Ihanaa että saatiin taas lunta, se piristää kummasti. Aion nauttia lasten ja koiran kanssa tästä upeasta päivästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo pieni määrä lunta tai reilusti kuuraa tekee maiseman ihan toisenlaiseksi. Ja se on se valo <3 Nauti päivästäsi :)

      Poista
  3. Kaunista, kaunista! Tämä joulukuu on ollut ihana kun kuura on valaissut maisemaa täällä etelämmässäkin.

    VastaaPoista
  4. Kaunista, kaunista! Tämä joulukuu on ollut ihana kun kuura on valaissut maisemaa täällä etelämmässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luntakaan ei ole ollut niin kamala ikävä, kun kuura on valkaissut maan :)

      Poista
  5. Very nice pics, but I don´t understand a word. Had been nice to be able to use a translation button.
    /Anette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Comments like these are always valuable. I'll put that in mind. I've never used one nor am I sure how to put a button like that. I'll see to it :) Thanks!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Minä kerron. Tyytyväinen ja onnellinen koira <3

      Poista
  7. kaunista! Riku-haukulta terveiset Nessalle!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig